Milloin julkisivumaalaus on ajankohtainen?
Kulunut maalipinta altistaa rakennuksen julkisivun ja rakenteet mm. sadevedelle, auringon paahteelle ja kosteudelle. Rajut sääolosuhteiden vaihtelut voivat aiheuttaa suojaamattomalle julkisivulle vaurioita ja nopeuttaa seuraavan julkisivuremontin ajankohtaa. Ajoissa toteutettu julkisivumaalaus antaa lisävuosia remonttien väliin.
Julkisivumaalaus on ajankohtainen viimeistään silloin, kun julkisivun maali on haalistunut tai lohkeilee, maalipinta on 10-15 vuotta vanha, julkisivu on halkeillut tai julkisivun pinnalla on homekasvustoa.
Julkisivujen suojaaminen maalaamalla on tärkeää, mutta ilman ehjää kattopintaa ei kiinteistön rakenteet ole kokonaan suojassa ulkoisilta rasitteilta. Huolehtimalla julkisivun lisäksi myös kattopintojen kunnosta, saavutetaan erinomainen suoja koko rakennukselle. Oli kyse sitten pelti- tai tiilikatosta, voidaan tuoreen pinnoitteen tai maalin avulla saavuttaa lähes uutta vastaavat ominaisuudet. Näin katon pinta kestää taas hyvin UV-säteilyä, pakkasia sekä rankkasateita. Tutustu tekemiimme kohteisiin.
Huollettu julkisivu nostaa taloyhtiönne arvoa
Yksi taloyhtiön hallituksen tehtävistä on huolehtia taloyhtiön kunnossapidosta ja arvon säilyttämisestä. Säännöllisesti huollettu julkisivu virkistää taloyhtiön ilmettä ja suojaa kiinteistöä säävaurioilta. Lisäksi se lisää kiinnostusta taloyhtiötänne kohtaa ja nostaa asuntojen arvoa.
Huolletun julkisivun lisäksi myös taloyhtiöiden rappukäytävät sekä yleiset tilat tarvitsevat säännöllistä maalausta. Kun sisä- ja ulkotilojen maalaustyöt suunnitellaan ja tilataan kerralla, saavutetaan usein huomattavia kustannussäästöjä. Me Aldekolla pyrimme suunnittelemaan työt joustavasti siten, että hoidamme ulkomaalaukset kesäkuukausina ja siirrymme sisätiloihin syksyllä tai talvikuukausina.
Tilaa ammattilainen, kun haluat pitkäikäistä maalipintaa
Kun kyseessä on laajatöinen ja vaativa maalausurakka, kuten taloyhtiön julkisivu, rappukäytävä tai katto, on talkooporukalle parempi keksiä muuta tekemistä ja jättää työ ammattilaisen hoidettavaksi. Vuosien kerryttämä ammattitaito sekä laadukkaat työvälineet ja materiaalit takaavat onnistuneen ja pitkäikäisen lopputuloksen.
Me aldekolaiset haluamme palvella asiakkaitamme aina vähintäänkin odotusten mukaisesti. Käytämme työssämme ainoastaan laadukkaita ja turvallisia materiaaleja. Lisäksi huolehdimme työmaalla aina asukkaiden tiedottamisesta, asianmukaisista työmaajärjestelyistä, loppusiivouksesta sekä jätteiden kierrätyksestä.
Käymme arvioimassa kohteen ilmaiseksi
Haluatko tietää paljonko julkisivumaalaus maksaa? Teemme julkisivumaalauksen kartoituskäynnit Espoossa lyhyelläkin varoitusajalla. Pyydä meidät paikan päälle arvioimaan kustannukset – saat käynnin perusteella juuri teille räätälöidyn tarjouksen sekä arvion projektin kestosta.
Ole maalin verran edellä – pidä taloyhtiön maalipinnat kunnossa
Suojaa taloyhtiönne pinnat vuosikymmeniksi eteenpäin Aldekon avulla. Taloyhtiötoteutuksissa vastaamme varsinaisten maalaustöiden lisäksi niin asukkaiden tiedottamisesta, turvallisista työmaajärjestelyistä kuin loppusiivouksesta.
Haluamme pitää suomalaiset kodit pitkäikäisinä ammattimaisen maalaustyön avulla. Hyvin suojatun talon lisäksi tavoitteemme on tyytyväinen asiakas. Varmistamme asiakkaiden olevan aina tyytyväisiä palveluumme: siksi toteutamme aina laadunvarmistuksen projektin alussa sekä käymme vielä lopputuloksen kanssasi läpi ennen valmiin työn luovutusta.
Lupaamme hoitaa kaikki taloyhtiön maalaustyöt samalla innolla ja tarkkuudella kuin maalaisimme omaa kotiamme. Täysin kotimainen miehistömme maalaa taloyhtiönne tasaisen tarkalla laadulla. Tekijämme ovat vuosien kokemuksella varustettuja huippuluokan osaajia. Ammattilaisen työn jälki näkyy ja kestää vuosikymmeniä.
Varmista taloyhtiönne arvo yhdessä kanssamme. Tartu toimeen ja ota meihin yhteyttä jo tänään!
Miksi Aldeko?
Kotimainen maalausyritys
Olemme Etelä- Suomessa toimiva maalausalan yritys, jonka koko henkilöstö myyjästä maalariin on kotimaista.
Avaimet käteen -palvelu
Suojaamme kotisi säätä ja ympäristöä vastaan ammattimaisella katon tai ulkoverhouksen maalauksella.
Tyytyväiset asiakkaat
Asiakkaamme ovat poikkeuksetta tyytyväisiä palveluumme ja työmme jälkeen.
Kokeneet maalarit
Koulutetuilla ammattilaisillamme on vuosien kokemus maalaustöistä.
Kotitalousvähennys
Tekemästämme työstä saat kotitalousvähennystä, joka on 40%
työn osuudesta.
Laskutus vasta luovutuksen jälkeen
Laskutamme tekemämme työn vasta, kun se on yhdessä tarkastettu ja luovutettu.
Tuhansia tyytyväisiä asiakkaita
Google-arvosteluidemme keskiarvo on huikea 4.9/5! Korkea asiakastyytyäväisyys johtuu siitä, että maalamme jokaisen kodin kuin se olisi omamme.
Usein kysytyt kysymykset (UKK)
Täältä löydät vastaukset yleisimpiin kysymyksiimme, jotta saat nopeasti tarvitsemasi tiedot palveluistamme, hinnoittelusta, aikatauluista ja muista käytännön asioista. Pyrimme vastaamaan kattavasti, mutta jos jokin kysymys jää vielä avoimeksi, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä!
Kuinka usein huoltomaalaus tulee tehdä?
Ennestään maalattu talo kaipaa yleensä huoltomaalauksen noin kymmenen vuoden välein. Huoltomaalaus voidaan suorittaa entisen maalipinnan päälle siinä tapauksessa, jos maalipinta on hyvässä kunnossa ja talon sen hetkiseen väriin ollaan tyytyväisiä.
Miten julkisivumaalaus vaikuttaa kiinteistön arvoon ja ulkonäköön?
Julkisivumaalaus on yksi merkittävimmistä keinoista ylläpitää ja parantaa taloyhtiön arvoa ja houkuttelevuutta. Se ei pelkästään paranna kiinteistön ulkonäköä, vaan myös suojaa rakenteita, lisää asumisviihtyvyyttä ja antaa taloyhtiölle laadukkaan ilmeen vielä vuosiksi eteenpäin.
Voidaanko julkisivumaalaus tehdä ympäri vuoden?
Yleisesti ottaen ei. Suomessa maalauskausi painottuu kevääseen, kesään ja syksyyn, kun sääolosuhteet ovat optimaaliset.
Kuinka kauan taloyhtiön julkisivumaalaus kestää?
Tyypillisesti julkisivumaalaus kestää 1–4 viikkoa, mutta suuremmissa kohteissa tai vaativissa olosuhteissa aikataulu voi olla pidempi. Tarkan suunnitelman aikataululle annamme kartoituksen ohessa.
Miten julkisivumaalaus vaikuttaa asukkaiden arkeen ja kiinteistön käytettävyyteen?
Me Aldekolla haluamme ottaa asiakkaamme mahdollisimman hyvin huomioon kaikissa projekteissamme. Remontit ja maalausurakat aiheuttavat usein normaalista poikkeavia järjestelyjä ja siksi haluammekin hoitaa projektimme mahdollisimman ripeällä aikataululla, jotta julkisivujen maalauksesta koituu talon asukkaille mahdollisimman vähän päänvaivaa. Hoidamme myös asianmukaiset suojaukset julkisivuprojektimme ajaksi.
Palvelemme Teitä seuraavilla alueilla
Tarjoamme kattavia maalaus- ja pinnoituspalveluita yksityisille, yrityksille ja taloyhtiöille Uudellamaalla ja muualla Etelä-Suomessa.
Uusimaa
Pirkanmaa
Akaa, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi, Kuhmoinen
Varsinais-Suomi
Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Koski, Kustavi, Laitila, Lieto, Loimaa, Marttila, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pyhäranta, Pöytyä, Raisio, Rusko, Salo, Sauvo, Somero, Taivassalo, Turku, Uusikaupunki, Vehmaa